Minulle rakas sammalmetsä on kaadettu talomme vierestä, paikka jossa kävin itkemässä ja laulamassa. Se on nyt yksi suuri surullinen autio raiskattu tori. Mutta näinhän se menee, keksin jotain lohdukseni. Tuossa talojen takana se oli.
Salarakkauteni teatteri ilahdutti tällä viikolla, nyt pukujen ja lavastuksen muodossa Käsityömuseolla.
Sain voimia kovasti tältä pieneltä reissulta Jyväskylään, olin yhden yönseudun (kiitos halvoista linkkilipuista!) ja kävin museoissa ja Karmo Menden teatterilavastusluennolla, se oli aivan huippujuttu - ja huipputyyppi. En nyt pysty tarkentamaan, mutta sain iloa ja jaksamista taas ainakin hetkeksi. Minulla on taidenäyttely tulossa taas keväällä ja siihenkin sain virtaa hieman. Kävin istumassa Taidemuseo Holvissa ja vaeltelin kirppareilla joululahjojen perässä. Tulin ehjänä kotiin. Katselin vanhaa kotikaupunkiani taas eri silmin.
Graphica Creativa-näyttelyssä kävin lepuuttamassa sieluani, lojuin sohvalla Pasi Rauhalan kotimuseossa, vähän pianoakin pilputtelin siellä.
Ilo löytyy yhä kun tarkasti katsoo. Kauneus samoin.
Muutoin olen hyvin surullinen, kipeä ja uupunut. Siitä ehkä myöhemmin lisää.
Iloa sain myös eräistä taiteilija-kirjailija-yhteydenotoista, tuntuu että apua tuleekin kun on heikoimmillaan. Olen miettinyt paljon aspergerjuttuja, omaa taiteilijuuttani ja sitä mitä minä ihan ihkaoikeasti haluan tehdä. Olen väsynyt polttamaan kalliita arvokkaita ruoka-aineita pohjaan, väsynyt siihen etten osaa hoitaa asioita enää, väsynyt siihen että kerta toisensa jälkeen unohdan tärkeitä asioita. Haluaisin vaan oppia enemmän eestiä ja viedä lepattavaa uupunutta sieluparkaani taiteen äärelle, kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan. Kirjoittaa runoja, nukkua, maalata. Haluan soittaa pianoa ja laulaa.
Viime yönä muistin kuinka matkustin tyttärien kanssa Saksaan yöjunilla vuonna pottujaperuna. Kirjoitin siitä ennen kuin unohdan senkin.
Leikin yöjunaa.
Vaunussa tuoksuu ulkoa puskeva lämmin kirkeränimelä turvesavu
Juna huojuu soisessa maastossa, rautakameli keinuttaa keinuttaa kolkkaa liitosten kohdalla
Nostalginen ääni saa lohdullisen vastakaiun selkäytimessä
Lapset nukkuvat kapeilla lavitsoilla jalkopäät vastakkain hiukset kosteina vaaleina pilvinä
Harmaitten villahuopien alla toisiaan lämmittäen
Juna ajaa pitkään laivaan, outoja ääniä, hiljaisuus kumisee rautaseinistä
Turpeen haju on jäänyt rannalle
Junalaivan hiljaisuus on metallinen
Suussa maistuu huoli ja koti-ikävä
Käännyn juuri ja juuri toiselle kyljelle, peitto ei riitä selkään, yö kirskuu, kolahtelee, arvelen aikaa joka on liian ahdas ja omaa syytäni
Siellä ulkona yhä tulet lämmittävät onnellisia tanskalaisia
Metsä huiskii ohitse pimeiden ikkunoitten takana uudestaan
Ja talot radan vieressä nostelevat tanskalaiset vuoteistaan
Hilpeinä hyväntuulisina
Tuikkaavat lisää lämmitystä
Pesevät jälkeläistensä korvantaustat
Mutta juna seisoo keskellä ei mitään
Elämä tapahtuu aivan muualla
Lapset kasvavat unissaan, pieni unenkohina kuuluu, aamulla luvattu Kööpenhamina, asemarakennuksen tiiliseinä, kattoristikot, sämpylä, teetä tai kahvia
Juna jatkaa etelään kunnes lumimyrsky muuttaa pikku huoneemme asemalaitureiksi keskellä yötä, etelään on pitkä matka, kuusi junanvaihtoa lumen ja sohjon,
nenäliinojen, hullujen matkatavaroiden ja ajautumisen loputtomassa askelaskeleessa
Banaani, riisikakku, vesi, banaani. Joku matkustavainen hieroo hartioitani
Kuinka tyttöpieni jouduit tähän
Lapsetkin, pakenetteko jotain
Onko ruokaa
Nenäliinoja
Mihin menette kun menette minne menette
Saksan kieli peittää tanskalaisen aaltoliikkeen, älä nukahda nyt, lumisateeseen räntään pimeyteen
Saksalaiset kuin kello
Tik tak olemme perillä aamukuudelta
Enkä vieläkään tiedä miksi.
Ümbritse sind end ilusaid asjadega, leia ilu ja rõõmus. Päeva õppimine siin.
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti